100-vuotisjuhla

Juhlavuosi 2016

Hatanpään siirtolapuutarhan perinteet jatkuvat

 

Niihaman ryhmäpuutarhayhdistys täytti vuonna 2016 sata vuotta. Ajatella, että olemme vanhempia kuin itsenäinen Suomemme! Sen kunniaksi kannatti tehdä hienot juhlat.

Niihamasta on muodostunut kesäparatiisi vailla vertaa. Alue ja monet vanhat perinteet kukoistavat uusien toimintojen rinnalla. Puitteet 100-vuotisjuhlille olivat mitä parhaimmat.

Halusimme tehdä juhlista ikimuistoiset perinteitä kunnioittaen, mutta myös uutta luoden. Oli mukava huomata, että jäsenet olivat innokkaasti mukana juhlavuotta valmistelemassa. Ensimmäinen tapahtumakin oli valokuvauskilpailu jo kesällä 2015. Kilpailun voittokuvan Kartanosta nappasi Juha Kanerva.

Vuosi käynnistyi virallisesti huhtikuussa, jolloin avautui näyttely ”100 vuotta siirtolapuutarhaelämää Hatanpäällä ja Niihamassa” Tampereella Työväenmuseo Werstaassa (7.4.-29.5.) Samassa yhteydessä julkistettiin yhdistyksemme 100-vuotishistoriikki, jonka Pirkko Vuorio on kirjoittanut. Kiitos Pirkolle ja museotoimikunnalle lukuisista työtunneista. Kannatti vierailla Werstaalla, jonne museotoimikunta oli rakentanut ”mökin”.

Meillä on paljon hienoa toimintaa, joten juhlavuonna saimme monen tapahtuman eteen laittaa lisäyksen ”juhla”, koska kaiken ei tarvitse olla uutta ja erillistä toiminnastamme. Perinteikkäät toimikuntamme ja kerhomme jaksavat puurtaa vuodesta toiseen! Saimme osallistua juhlajumalanpalvelukseen, juhlavuoden yleisurheilukisoihin ja Matinkisoihin sekä kirppariinkin.  Alueemme ja rakennuksemme laitoimme tietysti juhlakuntoon.

Juhlavuosi huipentui viikonloppuun 15.-17.7. Perjantaina Niihaman viljelijät oli kutsuttu Raatihuoneelle kaupungin vastaanotolle. Lauantaina saapuivat kutsuvieraat juhlimaan ja tutustumaan alueeseemme. Sunnuntaina omalle väelle tarjottiin juhlalounas ja illalla kuuluisa iltamaperinteemme jatkui Kartanolla. Ohjelma rakentui hiljalleen: Juhlakuoro oli kokoontunut jo edellisestä syksystä lähtien ja Hatanpään marssi kajahti komeasti! Senioritansseja treenattiin jo edellisenä kesänä ja Niihaman ”entiset” nuoret valmistelivat muistelojaan. Ja melkoiselliset yllätykset nykyiset lapset saivatkin aikaiseksi!

Juhlatoimikunta